Älkää nyt hyvät ihmiset...

... lukeko blogiani ennen kuin selviän tästä alkuräjähdyksestä. Mikä kumma siinä on, että mehiläiset nuppineulan päätä pienemmillä aivoillaan osaavat epäröimättä rakentaa täysin symmetrisiä kuusikulmaisia vahakennostoja - hyönteismaailman arkkitehtuurin huippusaavutuksia, mutta ihminen hyytyy pienen immateriaalisen päätöksen edessä: painaako jotain näppäintä vai ei - ja missä järjestyksessä ja kuinka monta kertaa, että tuloksena olisi edes jotain järkeenkäypää. Millä ei nolaa itseään?

Hulluksi tulee, pitää luopua liiasta ajattelusta ja luottaa enemmän vaistoon: on tehtävä sitä mitä on aina osannut tehdä, vaikka ei ole tiennyt osaavansa... kyllä se siitä kehityy, se täydellinen kennosto. Pitää vain luottaa, että aineksia on ja lisää tulee koko ajan.

"-- just be a queen..." Lady GaGa laulaa taustalla nyt varmaan jo miljoonatta kertaa. Olen aivopesty, pakko seurata neuvoa. Naiselta ei asennetta puutu. Hän voisi olla yksi hunajattaristani. Kun ensi kesänä teen uusia jaokkeita pesistäni, niin on varmaan pakko antaa nimeksi yhdelle uusista kuningattarista Lady GaGa.

"Born this way... "

So I'll be a queen. A Bee Queen. Luotan vaistoihini.

Pörinää

Miten vaikeaa on aloittaa blogia, kun päässä pörisee. Päässä pörisee pelko, ettei ole sanottavaa. Tai sanottavaa on, mutta sanat eivät järjesty alkuräjähdyksen kaaosta pidemmälle. Olen juuttunut maailmankaikkeuden ensimmäisen sekunnin mielen-räjäyttävän-pieneen murto-osaan, missä kaikki oli ja on täyttä puuroa.

Kieli hukassa mutta lusikka jo sopassa! Onko koneella edes kunnon ohjelmaa, joka tarkistaa oikeinkirjoituksen? Ei ole. Apua! Peruskoulussa äidinkielestä kymppi, yliopistossa sekin vajosi soihin. Humanistin suunta on selvä: päin hyönteisiä koko homma. Parasta olisi pitää läppä(ri) kiinni.

Lisäksi päässä pörisee noin 50 000 - 900 000 mehiläistä. Arvioisin, että talven jäljiltä noin suurin piirtein ehkä sen verran on mehiläisiä kenties hengissä. Ja tästähän niiden pörinä vasta alkaa. Nyt kun pörriäiset ovat tuiman talven jälkeen käyneet ulkona kakkimassa ja hakeneet tujaukset siitepölyä pajuista, ne kasvattavat jo täydellä tohinalla uusia katraita kesäniittyjä valloittamaan. Auts!

Minä en ole toipunut vielä viime kesästäkään. Päässä pörisee edelleen, ja pahenee...

Kuitenkin blogi on nyt aloitettu! (Ja tämä aloitus oli paljon hitaampi ja tuskallisempi prosessi kuin päätös mehiläisten hankkimisesta, mikä syntyi äärettömän nopeasti. Mutta siitä enemmän seuraavassa jutussa - jotta blogilleni jää tilaa hengittää.)